Sijainti ja aikataulu

SijaintiNurmijärvi
OsoiteKuntolanpolku 1, 05200 Nurmijärvi
  
AjankohtaAlkaa: 02.02.2019, klo 08.00
Päättyy: 02.02.2019, klo 10.00
KokoontumispaikkaRajamäen Uimahalli

Lisätietoa

Hallimelonnassa pääsee omatoimisesti harjoittelemaan melontataitoja. Hallimelontaan voi osallistua ilman aikaisempaa melontakokemustakin, mutta osallistujien tulisi olla uimataitoisia. Ikäraja hallimelontaan on 12 vuotta ja alle 18 vuotiaat voivat osallistua vain vanhemman kanssa hallimelontaan. Allasvuoro alkaa tasan klo 8. Sisäänkäynti on etuovesta, ovi avautuu klo 7.45. Ensikertalaisen apuna on ohjaaja altaan reunalla ja hänet tunnistaa aluksi keltaisesta huomioliivistä. Hallissa melotaan lyhyillä kajakeilla ja harjoitella voi tuentoja, pelastautumisia, eskimokäännöksiä... Varusteiksi käyvät esimerkiksi uimapuku, T-paita ja shortsit, pitkähihaiset trikoot ovat hyvät pelastautumisharjoituksissa. Lisäksi mukaan voi ottaa melontatossut, uimalasit ja nenäklipsin. Allasvuoron lopuksi, viimeistään klo 9.45 nostetaan kajakit altaasta, tyhjennetään ne vedestä ja viedään omille paikoilleen. Lisäksi uimahallin rataköydet laitetaan paikoilleen. Kaikki osallistuvat näihin puuhiin. Allastilasta pitää poistua viimeistään klo 10. Uimahallimaksuun sisältyy sauna. Hallimelontavuorot ovat 27.10., 10.11., 24.11., 8.12., 5.1., 19.1., 2.2., 16.2., 2.3., 16.3. ja 30.3.

Ilmoittautumisen lisätietoja

Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Maksu paikan päällä käteisellä tai pankkisiirrolla.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiHallimelonta
TyyppiTapahtuma
Tapahtuman lajiMelonta
HaastavuusHelppo
Ilmoittautuminen Ei ilmoittautumista
HinnoitteluKertamaksu 5€/ NurLan jäsen
Kertamaksu 8€/ ei jäsen
Kausimaksu 20€/ NurLan jäsen
Kausimaksu 30€/ ei jäsen
Lisäksi jokainen maksaa uimahallille uintimaksun

Tapahtuman yhteystiedot

YhteyshenkilöSusanna Sihvo
Sähköpostisusannasihvo@yahoo.com

NURMIJÄRVEN LATU RY

Kasvava yhdistys on saavuttanut uuden ennätyksensä 1276 jäsenellä lokakuussa 2018. Polkujuoksu on saavuttanut huikean suosion. Ohjatuilla lenkeillä parhaimmillaan yli 50 juoksijaa. Polkujuoksut jatkuvat myös talvikaudella. Maastopyöräilyn edistämisen yhdistys aloitti ensimmäisten joukossa ja siitä on tullut kiinteä osa yhdistyksen toimintaa. Melonta, talviuinti, patikointi jne jne. ovat suosiossa vuodesta toiseen. Iso vapaaehtoisten joukko takaa hienot tapahtumat.

Katso yhdistyksen omat sivut

Ladataan...