Suomi Meloo siirtyy vuodella eteenpäin

pe 20. maaliskuuta 2020 09.44.00

Suomi Meloo ry:n hallitus kokoontui 18. maaliskuuta 2020 keskustelemaan koronavirustilanteen vaikutuksista kesäkuulle suunniteltuun 36. Suomi Meloo -tapahtumaan ja sen valmisteluun. Yhdistyksen hallitus totesi yksimielisesti, että tällä hetkellä vallitsevista olosuhteista ja niiden kehittymiseen liittyvästä epävarmuudesta johtuen, 36. Suomi Meloo -tapahtuma perutaan kesältä 2020 ja siirretään vuodella eteenpäin kesälle 2021.

Tämän ikävän mutta nähdäksemme tässä tilanteessa ainoan mahdollisen päätöksen muodossa Suomi Meloo ry haluaa olla osaltaan kantamassa vastuunsa viruksen leviämisen rajoittamiseksi tehtävistä toimenpiteistä. Tapahtuman läpiviemistä ei missään nimessä voida asettaa kenenkään terveyden edelle. 

Suomi Meloo -tapahtuma on ollut jo kauan tunnettu turvallisuudestaan. Päätöksellä pidämme tästä prioriteetista nytkin kiinni. On joka tapauksessa selvää, että virustilanne ei ole täysin ohi vielä kesäkuussa 2020, vaikka rajoituksia kokoontumiselle ei tuolloin enää olisikaan voimassa. Nyt ja lähikuukausina on kaikista tärkeintä pitää erityistä huolta omasta sekä kanssaihmisten turvallisuudesta ja terveydestä kaikin mahdollisin keinoin. 

Kesän 2020 tapahtuman valmistelujen sijaan yhdistyksen hallitus tulee nyt työskentelemään sen puolesta, että perinteikäs tapahtumamme saa jatkoa kesällä 2021. Ja mikäli olosuhteet sallivat, pyrimme toteuttamaan liikunnallisen viikonlopputapahtuman Suomi Meloo -hengessä jo syksyllä 2020. Näistä ja muista harrastukseemme liittyvistä seikoista tulemme kertomaan jatkossakin some-kanavillamme, nettisivuillamme sekä vähintään kuukausittain julkaistavissa tiedotteissamme.

Kiitos ymmärryksestä. Suomi Meloo -tapahtuma jatkuu nyt koittavasta välivuodesta huolimatta!

Suomi Meloo ry:n hallitus 

Ladataan...