Tuumat ja tuntumat: Kiilopäälle laskettelukeskus?

ma 6. tammikuuta 2020 15.29.00

Suomen Latu vuokrasi Metsähallitukselta maa-alueen Kiilopään tunturin juurelta vuonna 1963. Tontti oli 10 hehtaarin suuruinen ja sijaitsi erämaassa, jonne johti mutkitteleva kävelyreitti Kakslauttasen kohdalta 4-tieltä. Matkaa oli linnuntietä 6,4 kilometriä. Monet neuvottelut käytiin tuosta kohteesta. Neuvottelukumppanina oli ylimetsänhoitaja V.O. Martikainen.

Alue oli määritetty pääpiirteittäin kartalla. Siinä oli myös kapea kaista, joka johti Kiilopään tunturin laelle. Jos mittailee tontin suuruutta kartasta, voi päätellä sillä olevan suuruutta ainakin 20 hehtaaria. Järjestön hallitus määritti keskuksen tehtäviksi hiihto- ja retkeilykoulutuksen sekä tunturihiihdon opetuksen. Tärkeäksi nähtiin myös sen soveltuvuus päiväretkien tukikohdaksi Saariselän ja Laanilan retkeilijöitä varten.

Mutta entäpä tuo tunturin huipulle suuntautuva vuokra-alue? Oliko siihen tarkoitus rakentaa hiihtohissit muiden Lapin keskusten tapaan? Tuohon aikaan ei Saariselällä vielä ollut hiihtohissejä, vaan ne tulivat vasta 7-8 vuotta myöhemmin. Suomessa hiihtohissejä kuitenkin oli jo noin 50 kpl.

Kuten tiedetään, keskuksen löytäjä ja innokas Kiilopään toiminnan edistäjä oli silloinen Ladun toiminnanjohtaja T.I. Sorjonen – ”Immu”. Hän oli maastohiihdon edistäjä, mutta harrasti myös laskettelua. Hänen lasketteluinnostaan voidaan lukea esimerkiksi Latu ja Polku -lehden teemanumerosta 1/1969, jossa kerrottiin ”Immun” kirjoituksesta vuodelta 1945: ”Minustakin tulee pujottelija”. Samassa yhteydessä oli esillä motto: ”Yhtä vähän kuin Suomen kansaa voidaan tänään kieltää juomasta kahvia, sitä voidaan kieltää pujottelemasta.” Samalla hän kertoi, kuinka tärkeää on saada nuorisoa ulkoilemaan, ja tässä laskettelulla on tärkeä osuus tulevaisuudessa. Siis voisi päätellä, että Suomen Ladun toiminnanjohtaja suunnitteli Kiilopään keskuksen yhteyteen laskettelurinteitä suoraan nykyisen päärakennuksen kohdalta ylös huipulle.

Kiilopään rakentaminen lähti vauhdikkaasti liikkeelle heti vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tunturihiihdon ja majoituspisteiden mutta ei koskaan laskettelun osalta. Toki rahapula vaivasi kaikkea rakentamista koko ajan. Hallitus oli kuitenkin toiveikas ja Kiilopään hoitokunnan pj. Kalle E. Mustonen toivoi viidennen toimintavuoden jälkeen, että ” Kiilopään keskus olisi meille kaikille seita. Ajatelkaamme sitä terveyden, iloisen rentoutumisen ja retkeilyn virkistävänä kaltiona, jossa on meidän oma leimamme – latulaisten leima ja meininki.” Tässä Kallen historiallisessa katsauksessa ei puututtu kertaakaan laskettelurinteiden rakentamiseen. Siihen saattoi myös vaikuttaa Tahko Pihkalan jyrähdys Latu-lehdessä pari numeroa aikaisemmin maastohiihdon puolesta ja laskettelua vastaan. Olihan Tahko vielä silloin Suomen Ladun hallituksen jäsen.

Esillä on ollut usein se, että Suomen Latu vuokrasi laskettelurinteen Kiilopäällä vuonna 1963 siksi, ettei kukaan pääsisi sitä rakentamaan ja keskus pyhitettäisiin vain retkeilylle ja  maastohiihdolle. Tämä tuli historiankirjojen mukaan esille mm. Frans ”Jonne” Saastamoisen kertomana 1970-luvun puolivälissä. Sitten 1980-luvulla vuokrasopimusta uusittaessa ja UK-kansallispuistoa perustettaessa tuo vuokra-alue pieneni noin 5 hehtaariin ja laskettelurinteen varaus poistui lopullisesti sopimuksesta. Onneksi!

Vaikka vuokra-alue pieneni, alueesta maksettava vuokra satakertaistui. Siitä alkoivat neuvottelut alueen uudesta kaavasta ja sen ostamisesta Suomen Ladulle. Se on sitten jo uusi tarina.

Tuomo Jantunen

Ladataan...