Tilaa uutiset sähköpostiisi

Ajankohtaiset järjestöuutiset 11 kertaa vuodessa.

Uutishaku

Hae aihealueittain

Ota yhteyttä

Yhdistyspalveluiden ajankohtaiset uutiset ovat Suomen Ladun tuottamia. Uutisista vastaavat Johanna Yli-Opas ja Marianne Holmberg. Yhteydenotot ja palautteet:

yhdistyspalvelut@suomenlatu.fi

Tuumat ja tuntumat: Latukartanon nousu ja (t)uho – osa II

Tuumat ja tuntumat: Latukartanon nousu ja (t)uho – osa II

ma 9. joulukuuta 2019 09.00.00

Tuumat ja tuntumat oli Suomen Ladun ex-toiminnanjohtaja Tuomo Jantusen palsta Latu ja Polku -lehdessä kesäkuusta 1989 tammikuuhun 2006. Näitä tietoiskuja tuli jäsenistön luettavaksi kaikkiaan 132 kpl. Nyt meillä on mahdollisuus lukea vielä sellaisia tarinoita, joita ei ole aikaisemmin julkaistu. Näitä on 52 kpl eli uusi historiallinen tarina joka toinen viikko kahden vuoden ajan.

Luumäen Latukartanon ensimmäinen johtaja Jarmo Punkkinen kertoi raportissaan Suomen Ladun hallitukselle, kuinka jo ensimmäisenä kesänä on löydetty uusia innostavia sekä yhteishenkeä luovia toimintamuotoja: ”Kun leirillä tai kurssilla on otettu liikunnan rinnalle toinenkin teema kuten musiikki, luonnonsuojelu tai rakentaminen, on saatu erittäin onnistuneita ratkaisuja.” Tällaisia olivat mm. musiikki- ja liikuntaleirit, kanoottien rakentamiskurssit tai luontoliiton kanssa toteutetut luontoliikuntaleirit. Ja ideoitahan toiminnan lisäämiseksi oli sitten runsaammin kuin resursseja…

Keskus sai uuden johtajan heti seuraavana keväänä, kun Suomen Ladun pitkäaikainen toimistopäällikkö Raimo Juntunen siirtyi Latukartanon vetäjäksi. Vauhti lisääntyi, sillä monet kehittämisryhmät toivat Raimolle uusia ehdotuksiaan. Jo toisena toimintavuonna talousluvut lähestyivät plus-miinus -tasoa. Jotta tähän tulokseen päästiin, oli keskukseen saatu monia tärkeitä uudistuksia: 50 hengen luentosali valmistui päärakennuksen tiloihin ja rantasauna saatiin kylpykuntoon. Kuitenkin pitkäaikaiset talkooleirit oli unohdettava; talkoolaisia saattoi ilmoittautua viikon mittaiselle leirille vain yksi henkilö – oma isäni. Talkoilun kohteita supistettiin ja rajattiin kestämään vain 2-3 päivää, mutta aktiivisesti jatkettiin.

Vuosia kului. Rakennuksia kunnostettiin, majoitustiloja uusittiin, keittiötä modernisoitiin ja Latukartanon ohjelma monipuolistui. Erityisesti Suomen Ladun koulutustoiminta vauhdittui tämän keskuksen ansiosta.

Sitten tuli kesä 1982, jolloin alkoi näkyä ongelmia keskuksen jokapäiväisen rahoituksen järjestämisessä. Tilintarkastaja teki yllätysvierailun Latukartanoon heinäkuussa ja kertoi tyrmistyttävät tulokset: ”Nyt ovat sekoittuneet omat ja vieraat…” Se minulle tullut puhelu oli Latukartanon tuhon alku. Onneksi kuitenkin kassaan rahat palautuivat seuraavien vuosien aikana. Mutta uutta johtajaa ryhdyttiin etsimään vielä samana päivänä ja haettiin myös muita ratkaisuja.

Samaan aikaan olin kuullut tiedotusvälineistä, että ”Ihmisyyden tunnustajat” -teosofinen yhteisö etsi omaa kotia noin 30 hengelle. Yhteisöön kuului ammattimiehiä ja -naisia kuten lääkäreitä, arkkitehtejä, insinöörejä ja rakennusmiehiä. Nyt he asuivat Mikko Niskasen kuuluisassa ”Käpykolossa” vuokralla. Neuvotteluissa päädyttiin myymään Latukartanon irtaimisto heille ja porukka muuttaisi vielä samana syksynä Luumäelle ja ryhtyisi pitämään keskusta avoinna kaikelle yleisölle ja tietysti latulaisille. Teimme kunnanjohtaja ja sittemmin kansanedustaja Raimo Liikasen kanssa tutustumismatkan Käpykoloon Konginkankaalle ja allekirjoitimme sopimuksen ”Ihmisyyden tunnustajien” Martta Horjanderin ja Suomen Ladun kesken; Luumäen kunta toimi todistajana. Yhteisön johtaja maksoi 50 000 markkaa käteisenä allekirjoitushetkellä Suomen Ladulle. Loppusumma eli 400 000 markkaa piti maksaa vielä saman kuukauden aikana.

Kaikki tuntui menevän eteenpäin myönteisessä hengessä, mutta kävikin todellinen tuho: kunnanvaltuusto ei hyväksynyt muuttoa. Ei myöskään Suomen Ladun Kymen-Vuoksen latuyhdistykset. Vaikka sopimus oli varmistettu mm. Suomen Ladun hallituksessa etukäteen ja kunnanjohtaja totesi Käpykolossa käydessään ryhmän sopivan erittäin hyvin kunnan asukkaiksi, ”Ihmisyyden tunnustajat” jäivät saapumatta Latukartanon hoitajiksi, ja kauppa peruuntui. He halusivat tulla vain ”myönteiseen kuntaan ja hyvien kumppaneiden keskuuteen” – ei riitaisaan porukkaan. 

Kuitenkin tuo 50 000 markkaa jäi Suomen Ladulle vaivan palkkaa.

Syystalvella 1982 neuvoteltiin uusien vetäjien ja investoijien kanssa samantapaisesta ratkaisusta kuin tuo ”Ihmisyyden tunnistajien ” sopimus oli. Vetäjäksi saatiin Leo Hellsten, joka oli myös Suomen Ladun hallituksen jäsen. Toiminta jatkui keskeytyksettä, kunnes se alkoi vähitellen hiipua kestettyään reilut 10 vuotta. Uusilta vetäjiltä puuttui kokonaan matkailualan koulutus ja kokemus. Ei näin suurta keskusta saanut toimimaan vain rakennusalan asiantuntemuksella.

Tuomo Jantunen

Ladataan...