Yhdistyspalveluiden ajankohtaiset uutiset ovat Suomen Ladun tuottamia. Uutisista vastaavat Marianne Holmberg ja Lotta Vuorela. Yhteydenotot ja palautteet:
yhdistyspalvelut@suomenlatu.fi
ke marrask. 01 12:00:00 2023
Huomionosoitukset ja kiittäminen ovat tärkeä osa vapaaehtoistoimintaa. Keväällä jaetaan useita huomionosoituksia, joiden saajiksi jäsenyhdistykset voivat tehdä ehdotuksia.
Vuoden vapaaehtoinen on luottamushenkilö, talkoolainen, ohjaaja tai muu aktiivinen jäsen, joka on merkittävällä tavalla edistänyt jäsenyhdistyksen toimintaa ja hoitanut tehtäväänsä ansiokkaasti ja esimerkillisesti.
Vuoden nuori latulainen on alle 30-vuotias jäsenyhdistyksen jäsen, joka on toiminut aktiivisesti jäsenyhdistyksessä joko ohjaustehtävissä, tapahtumissa tai luottamustehtävässä.
Vuoden ulkoilija on osallistunut monipuolisesti jäsenyhdistyksen eri toimintoihin, tapahtumiin tai talkoisiin vuoden aikana tai on ennakkoluulottomasti kokeillut uusia lajeja tai toimintamuotoja.
Vuoden innostaja ideoi ja synnyttää uutta toimintaa omassa yhdistyksessä. Hän näkee mahdollisuuksia ja hyödyntää hyvät ideat myös oman yhdistyksen ulkopuolelta. Hän kannustaa muita lähtemään rohkeasti mukaan uuteen toimintaan jäsenenä, vapaaehtoisena tai ohjaajana. Innostaja auttaa muita onnistumaan tehtävissään, luo hyvää henkeä ja saa porukan toimimaan tuloksellisesti yhdessä.
Jäsenyhdistykset voivat ehdottaa huomionosoitusten saajiksi omia vapaaehtoisiaan ja jäseniään hakulomakkeella 31.1.2024 mennessä.