Tilaa uutiset sähköpostiisi

Ajankohtaiset järjestöuutiset 11 kertaa vuodessa.

Uutishaku

Hae aihealueittain

Ota yhteyttä

Yhdistyspalveluiden ajankohtaiset uutiset ovat Suomen Ladun tuottamia. Uutisista vastaavat Marianne Holmberg ja Lotta Vuorela. Yhteydenotot ja palautteet:

yhdistyspalvelut@suomenlatu.fi

Uudenmaan latualueen alueyhdyshenkilö esittäytyy

Uudenmaan latualueen alueyhdyshenkilö esittäytyy

ti 27. helmikuuta 2018 10.39.00

Keijo "Keke" West on lähtenyt avoimin mielin ja kuulostelemalla hommaan mukaan.

Olen Keijo West ja minut tunnetaan paremmin Kekenä. Latuyhdistykseni on Nurmijärven Latu, mutta kuulun myös mm. Suomen Lumikenkäilijöihin ja Suomen Retkiluistelijoihin. Luonnehtisin itseäni luonnon hyväksikäyttäjäksi. Liikun ja nautin luonnosta monella tavalla. Nykyisin toimin erä- ja luonto-oppaan tehtävissä ns. reppurina. Teen siis erilaisia keikkoja alan yrityksille. Ensimmäiset ohjaushommani tapahtuivat melonnan parissa 1970-luvun loppupuolella. Ensimmäinen talvivaellus oli vuonna 1982 Vuotsosta Laanilaan. Sen jälkeen on ollut monenlaisia tapahtumia, joissa nykyisin olen enemmänkin perämiehenä. Omatoimiretkiäkin tulee silloin tällöin tehtyä, niin lyhyitä kuin vähän pidempiäkin, kuten polkupyöräretki Klaukkala–Kilpisjärvi.

Nurmijärven Ladussa olen ollut mukana melonta- ja retkeilyjaostoissa. Hallituksessakin olen ollut muutamia vuosia, niistä neljä vuotta puheenjohtajana ja nyt kuudes vuosi varapuheenjohtajana. Olen osallistunut Uudenmaan latualueen kokouksiin ja seuraillut sen toimintaa kymmenkunta vuotta. Kun NurLa valittiin isäntäyhdistykseksi, niin tulin houkutelluksi Uudenmaan latualueen yhdyshenkilöksi. Avoimin mielin ja kuulostelemalla olen lähtenyt hommaan mukaan.

Keke

Ladataan...