Tilaa uutiset sähköpostiisi

Ajankohtaiset järjestöuutiset 11 kertaa vuodessa.

Uutishaku

Hae aihealueittain

Ota yhteyttä

Yhdistyspalveluiden ajankohtaiset uutiset ovat Suomen Ladun tuottamia. Uutisista vastaavat Anniina Iivarinen ja Marianne Holmberg. Yhteydenotot ja palautteet:

yhdistyspalvelut@suomenlatu.fi

Terveiset Lounais-Suomesta

Terveiset Lounais-Suomesta

ti 27. lokakuuta 2020 08.36.00

Ajankohtaisia kuulumisia Lounais-Suomen latualueelta.

Tällä hetkellä vietetään varmaan monien mielestä vuoden ikävintä aikaa. Syksyn ruskan värit ovat poissa, on pimeää ja harmaata eikä lumesta ole täällä eteläisessä Suomessa tietoakaan. Mutta kyllä harmaudesta ja pimeistä illoista voi nauttiakin. Luin jostain vinkin, että marraskuussa kannattaa suunnata luontokohteeseen, jolle harmaus, sumu ja sade tekevät oikeutta, esimerkiksi suokohteisiin tai retki vanhaan metsään. Iloa tuottaa myös iltaretki lähellä olevalle nuotio- tai laavupaikalle, mukaan hyvät eväät ja lämmintä juotavaa sekä lyhty tai otsalamppu valaisemaan kulkua.

Nyt on myös syyskokousten aikaa. Alueemme syyskokous pidettiin syyskuun lopulla hybridikokouksena. Porin Suomalaisella klubilla oli paikalla edustettuna 10 eri latuyhdistystä ja etäyhteyden avulla osallistui kuusi yhdistystä. Teimme hyviä päätöksiä, joita voi tutkia tarkemmin kokousmuistiosta, joka on lähetetty sähköisesti aluepostina jokaiseen alueemme latuyhdistykseen, usealle eri toimijalle yhdistyksessä. Ilmoita jos haluat itsellesi oman kappaleen, niin lähetän sähköpostilla.

Järjestön syyspäivät ja syyskokous pidettiin viime viikonloppuna kokonaan etätapahtumana. Lauantaina oli mielenkiintoista asiaa mm. nykyisen strategian arvioinnista. Nykyinen strategiakausi päättyy 2021. Uuden strategian valmisteluprosessia vetää strategiatyöryhmä, jossa Oulun latualueen alueyhdyshenkilö Heli Hilliaho toimii kaikkien jäsenyhdistysten yhteyshenkilönä. Toiminnanjohtaja Eki Karlsson esitti meille kaikille tärkeän kysymyksen mietittäväksi uutta strategiaa varten: ”Mitä sinä, te ja yhdistyksenne haluaa ja on valmis tekemään vuosina 2022-2026, jotta Suomessa asuvat liikkuisivat enemmän ja voisivat paremmin?”

Aluepalaverissa kerrattiin latualueen ajankohtaisia asioita ja muistutettiin ensi vuoden tapahtumista. Lisäksi muistutettiin Suomen Ladun kurssivaihtoehdoista ja Hanna Laakso kertoi Vaikuta-tiimin ja Anne Rautiaisen terveiset ja vinkit mahdollisuuksista vaikuttaa kuntavaaleissa.

Järjestön kokoukseen osallistui alueeltamme laskujeni mukaan 10 latuyhdistystä. Kiitos kaikille viikonlopun etätapahtumiin ja kokoukseen osallistujille. 

Muista nämä:

  • Frisbeegolf -lajikehitysilta 15.11. Turussa. Ilmoittaudu viim. 5.11.
  • Jäsenmaksutiedot ilmoitettava 30.11. mennessä
  • Suomen Ladun kiertueet ja tapahtumat, hakuaika menossa
  • Canva -suunnitteluohjelman koulutus aluekoulutuksen aiheena 23.1.
  • Kestävä kehitys latuyhdistyksessä -webinaari aluekoulutuksena 11.2. Huom! Uusi päivä!

Syksy kääntyy kohti talvea. Vaikka päivä on lyhyt, niin nautitaan valosta aina kun siihen on mahdollisuus.

Marjo "Maikki" Tahvanainen
alueyhdyshenkilö
puh. 050 377 6596
tahvanainenmarjo@gmail.com

Kuvassa suuntamysteeripeli menossa. Peli on hauska esim. jäsenhankinnassa.

Ladataan...